
Matkakissat päättivät vaihtaa suomalaisen juhannuksen kesämökin suurkaupunkiin grillimakkarat bratwurstiin ja kehnon keskioluen berliner weisseen, suuntana siis Berliini!
Lufthansalta hyvin edullisella lennolla (about 120€/henkilö edestakaisin) saavuttiin Berliiniin, jonka säätä voisin kuvata kuuman tukalaksi. Lentokentältä napattiin bussi Alexanderplatzille, josta ei ollut kuin noin 10min kävely hotellille, vaikka kuumaltahan se laukkujen vetäminen siinä tuntui!
Oli jo melko myöhäinen ilta kun päästiin hotelille ja mahat kurnivat kovasti. Aivan Leonardo hotellimme läheisyydessä ei ollut yhtään ruokakauppaa, mutta onneksi kioskista saatiin jotain, ihmettelimme vain miten kioskinpitäjä pysyi tolpillaan siinä helteessä sillä kioskissa oli kuuma kuin saunassa.
Ensimmäinen päivä Berliinissä valkeni kirkkaan kesäisenä. Lähdimme vähän randomisti pyörimään Alexanderplatzille, mikä olikin aikamoinen positiivinen yllätys! Kyseisen aukion ympäiltähän löytyi uudehko suuri kauppakeskus, iso ruokakauppa ja New Yorker, mutta ei kuitenkaan matkakissojen suosikkia Primarkia, joka nettitietojen perusteella paikalla piti jo olla...
Hyvin äkkiä meille selvisi että Primark oli vasta tulossa Alexanderplatzille, helpotus oli onneksi suuri kun netistä löysimme tiedon toisesta Berliinissä olevasta Primarkista.
Mutta ennen Primarkiin siirtymistä täytyy antaa kehut ja suositukset Alexanderplatzin ympäristölle, josta meidän mielestämme löytyivät Berliinin parhaimmat ostosmahdollisuudet.
Tämä vaihtoehtoinen Primark sijaitsee Schönebergin kaupunginosassa, jonne kesti noni 20 minuuttia metrolla Alexanderplatzilta. Kauppakeskus, jossa Primark on ei ole muuten mitenkään ihmeellinen, hyvä ja iso ruokakauppa sieltä toki löytyi. Tututtuun tapaan Primarkissa vierähti useampi tunti ja mukaan tarttui monia vaatteita. Miehille löytyi paremmim isompia kokoja, kuin Britannian Primarkeista.
Ilalla palailtiin sitten takaisin Alexanderplatzille, hyviä perinteistä saksalaista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja löytyi useampi kun kävelee Alexanderplatzilta Brandenburg Torille päin. Tuona iltana kävimme Hofbräuhausissa, joka ei hinta-laatusuhteeltaan tarjonnut aivan Müchenin tasoa, vaan parempia hyviä ravintoita löytyi hieman Hofbräuhausista keskustaan päin. Muutaman sadan metrin säteellä on monta ravintolaa, joista löytytävät wurstit, schnitzelit, knöödelit ym. saksalaiset herkut..
br />
Archive for tammikuuta 2014
Berliini PART 1
Gadget #1
Gadget #2
Gadget #4
Search
Blogroll
Popular Posts
-
Kaikesta Newcastlessa yöllä tapahtuneesta huolimatta olimme kuitenkin aikatalussa Lontoossa aamulla. Laukkuja ei käyty heivaamassa Left Lug...
-
Nils Holgersson pulassa Matkalla Glasgowsta kohti Edinburghia asettui travelcatsien lähettyville pahaa aavistamaton mies, joka aik...
-
Mitä ehtii Tallinnassa 4 tunnissa? Tässä meidän versiomme minivisiitistä Tallinnaan. Kalenterista vapautui perjantai koulun sijaan huvitte...
-
Lentokentällä käytiin ruokakaupassa ostamassa pientä purtavaa illaksi hotelliin, kun ei oikeen tiedetty olisiko hotellin lähistöllä kauppaan...
-
Suunnitelmien mukaan napattiin juna Edinburghista Glasgown rautatieasemalle, matkan pituudesta ei muistikuvaa ehkä n. 1.5 tuntia ja lip...
-
Matkakissat päättivät vaihtaa suomalaisen juhannuksen kesämökin suurkaupunkiin grillimakkarat bratwurstiin ja kehnon keskioluen berliner w...
-
Berliinistä löytyy myös tunnettu museosaari, jossa voi vierailla lukuisissa eri museoissa. Me suuntasimme etsimään egyptiläistä museoa. Onni...
-
Helmikuun ensimmäisenä päivänä matkakissat suuntasivat kohti Bangkokia. Kovasti ennen matkaa jännitettiin lennettäsiinkö lentoamme ollenkaa,...
-
Wakey Wakey!! Huutoon oli niin mukava herätä aamulla kun saavuimme Edinburghiin. Olo oli mitä hehkein jalkojen ja selän ollessa aivan...
-
Kaikki varmaan muistavat kun matkakissat vaihtoivat Volvonsa Alfa Romeoon joulukuussa. Alfa olikin oikeen näppärä kaupungissa, mutta jo pa...
